maanantai 16. marraskuuta 2015

Yo-lakkien esillepano

Tein suomalaiseen korjakauppaan yo-lakkien esillepanon. Esillepanossa piti olla lakit, mallilakki, mallinuken pää, peili, mittanauha, mittausohjeet, mainokset sekä kangaskassit. Aloitin esillepanon tekemisen tyhjentämällä hyllystä neulonta tarvikkeet. Kun hyllyt olivat tyhjät pyyhin pölyt ja hain esillepanoon tarvittavat asiat. Jouduin siirtelemään hyllyjä useaan kertaan sillä peili taittuu taaksepäin joten sitä piti siirrellä useaan kertaan. Mittaus ohjeet laitoin kehykseen jotta ne olisi siististi esillä. Halusin esillepanosta modernin ja yksinkertaisen joten jätin kaiken ylimääräisen pois ja laitoin hyllyille vain tarvittavat asiat. Värimaailman halusin pitää musta-valkoisena jotta lopputulos olisi mahdollisimman siisti.

Myymäläskannaus

Myymälän päävärit ovat punainen valkoinen ja musta. Myymälän ulkopuolella on myymälän nimi ja logo valkoisin isoin kirjaimin. Myymälässä on kolme pöytää jossa ovat uutuksia ja sesongin tuotteita. Myymälästä löytyy kolme top 10hyllyä, lapset ja nuoret, yleinen kirjallisuus ja pokkarit. Myymälässä on onat paikat romaaneille, harrastekiejoille, luontokirjoille, psykologialle, huumorille, pokkareille, lasten kirjoille ja monille muille. Myymälän etuosassa on kortit ja pokkarit. Kovalantiset kirjat ovat kassan molemmin puolin ja myymälän perällä on toimisto ja askartelutarvikkeet. Takana on kolme askartelu pöytää. Hinnat ovat joko tuotteissa, hintakulmassa tai hyllynreunaetikettinä. Hintakulmissa hinta on valkoisella punaisella ruudulla a5 kokoisella lapulla. Myymälässä on monta reittiä kulkea. Useat kiertävät liikkeen hylly hyllyltä, mutta osa myös tietää mitä hakee ja missä se sijaitsee joten he kävelevät suoraan tuotteen luo ja sieltä kassan kautta ulos. Kassa on punainen ja sen yläpuolella lukee isolla kassa. Kassalta on suora näkyvyys myymälän ulkooville.

Työpukeutuminen

Töihin mennessä meikkaan aamulla joko kotona tai bussissa ihan perus meikin, ei liikaa mutta kuitenkin niin että näyttää siedettävältä. Mustat farkut ja musta paita ovat joka päivän vaatetus, joiden lisäksi minulla on töissä suomalaisen punamusta liivi jossa on nimikyltti, joka kertoo että olen harjoittelija. Hiukset saa olla auki mutta itse pidän useimmiten korkealla ponnarilla jottei ne olisi tiellä.

Työssä oppimisen toisella viikolla alkoi olla jo hiukan tottunut rutiineihin ja osasin jo käyttää kassaa melko hyvin. Viikko sujahti kassalla ja hyllyttäessä kirjoja ja toimistotavaraa. Pääsin myös mukaan tekemään joulupöytää ja sain tehdä itsekin pari pientä esillepanoa.

Kolmannella viikolla sain tehdä ensimmäisen esillepanon kokonaan itse, yo-lakkien "seinän". Muuten viikko kului kassalla ja olin myös varastossa joinain päivinä purkamassa kuormaa ja hinnoittelemassa tavaroita. 

Neljäs viikko oli varasto täyteinen, sillä sillä viikolla suomalaisessa ei ollut tettiläis
Joten minä olin pääosin varastossa. Omasta mielestä oli tosi rentouttavaa lätkiä hintalappuja satoihin tuotteisiin. Mieltä tyhjentävää jos näin voi sanoa. Kassallakin pyörähdin aina tarvittaessa ja keretessäni. Tavaraa tuli ihan järkyttävät määrät, vain siksi koska joulu oli tulossa. Mietin vain että miten se kaikki saataisiin mahtumaan myymälän puolelle, mutta kyllä se sinne vaan upposi. Perjantaina tein näyttötyöni, joulukoriste seinän. 
Näyttö onnistui todella hyvin ja sainkin siitä kolmosen ! Voittajafiilis!

Viimeisellä viikolla olin pääosin pelkästään kassalla, sillä asiakkaita oli koko viikon todella paljon. Kassalla sai myös paketoida lahjoja mikä oli tosi kivaa. Kassan käyttökin oli jo tosi helppoa ja luontevaa näin vikalla viikolla. Työssäoppiminen suomalaisessa oli opettavainen ja mukava. Ihanat työkaverit piti motivaation ja innostuksen yllä 💕

Työssäoppiminen

Työssäoppiminen alkoi 19.10. Itse olen skanssin suomalaisessa kirjakaupassa. Päivät ovat kahdeksan tuntia ja useimmiten olen joko kassalla tai varastossa purkamassa kuormaa. Työkäverit ovat kaikki tosi mukavia ja töihin on aina kiva mennä. Myymälä ei ole kovin suuri mikä on hyvä asia, sillä oli helppo muistaa missä tuotteet ovat. Suomalainen kirjakauppa, on kirjakauppa kuten nimestäkin saattaa hoksata, mutta yllätyin siitä kuinka paljon siellä on muitakin tuotteita kuin kirjoja. On askartelutarvikkeita, kuulokkeita, puhelimen kuoria, muistitikkuja, yms. Aluksi oli vaikeaa muistaa että missä paikassa mitkäkin kirjat oli, mutta pikkuhiljaa muisti romaanien, keittokirjojen ynnä muiden paikat. Kassa työskentely oli aluksi vaikeaa ja jännittävää mutta ajan kanssa siihen tottui ja olen oppinut sen käytön jo aika hyvin. Esillepanoja olen päässyt tekemään muutaman kerran. Hyllytyksessä täytyy muistaa kaikenlaista. Kirjoille on omat paikkansa myymälässä ja omissa kategorioissaan ne on aseteltu kirjoittajan sukunimen mukaan. Pöytien esillepanoissa pyritään pyramidimaisuuteen, matalat pinot edessä ja korkeammat niiden takana. Jos kaikki kirjat eivät mahdu pöytään tai hyllyyn niin niitä "hamstrataan" pöydän alatasolle pinoihin

Ammattisanastoa:

Halsteri: muoviläpyskä johon kiinnitetään mainos

Kassamyynti: kassalla tehtyä lisämyyntiä

Tyrkyt: kassan vieressä olevat lisämyyntituotteet

Pleksi. Muovinen teline johon saa mainoksen

Top 10: suomalaisessa kirjakaupassa skanssissa on kolme top 10. Lapsille, pokkareille ja yleiselle kirjallisuudelle

Kantiskortti: kanta-asiakaskortti, kysytään jokaiselta asiakkaalta kassalla

Laatikko: kuution mallinen pyörällinen lattiakaluste johon laitetaan esille tavaraa.


torstai 8. lokakuuta 2015

Avoimet ovet

Salon amiksessa on avoimet oli avoimet ovet 7.-8.10 ja me teimme erilaisia kuvausjärjestelyjä luokassamme. Meillä oli Halloween piste, sisutuskuvaus ja "muotikuvaus" piste. Halloween pisteellä kuvasimme Kuiron leipomolle leivosten esittely kuvia. Enni toimi maskeeraajana sekä mallina, Muita malleja oli Jenniina, Hannah, Teo ja Aino. Kuvista tuli ihan sika makeita ja kyl näitä kehtaa Kuirolle tarjota!  Anni toimi mallina muotikuvauksessa ja minni kuvasi sisutuspisteellä ja asetteli huonekaluja yms.














keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Pentik- Metsikkö

Suunnittelimme asiakastyönä Pentikille trendipisteen ja myymälä layoutin. Trendipiste suunniteltiin yksitellen ja myymälä layout tiimin kanssa. Itse halusin tehdä trendi pisteestä yksinkertaisen ja rauhallisen. Lopputulos oli ihan ok siihe verrattuna että minulla oli päivä aikaa tehdä sitä sillä päivät oli mennyt sairasloman parissa. Jos aikaa olisi ollut enemmän olisin tehnyt suunnitelmastaa täydemmän ja viimeistellymmän. Mustaseinä oli liitutaulu maalia ja siihen olisi sitten liidulla piirretty puun oksa joka liittyi metsikkö astiastoon. Pohjapiirustuksessa en ollut paljoa mukana edelleen sairasloman takia, mutta Minni ja Camilla kysyivät mielipidettäni ja sain vaikuttaa lopputulokseen. Olen todella tyytyväinen lopputulokseen. Alueet oli sijoiteltu todella fiksusti ja myymälän layout oli tilava.




DARE

Huh kaikki sujui hyvin!
Tapahtuma aamuna oli vielä paljon tekemistä ja kikilla stressi tasot korkealla. Saatiin onneksi kaikki tehtyä ovien avaamiseen mennessä valmiiksi. Audiolaitteet tuli paikalle ja toimi hyvin koko päivän. Esiintyjät saapuivat ajoissa ja kaikille saatin järkättyä esiintymis aika, pienen säätämisen jälkeen tosin. Ihmisiä meni ja tuli ja tila ei missään vaiheessa ollut tyhjillään. Mansesteri toi ylisöä ja nuoret vaikuttivat innostuneilta esiintyjistä. Razerr esiintyi lattialla lavan sijaan ja hänelläkin oli paljon katsojia ympärillä. Ihmispallo. Siis oikeasti aivan älyttömän hauska juttu! Oltiin Ainon kanssa siinä ja naurun määrää ei voi edes määritellä, molemmat räkätti naamat punaisina. Spektin bäkkäriä, safkoja yms stressattiin hulluna, mutta loppujen lopuksi Samuli olikin tosi mukava kaveri ja päästiin viivin kanssa hänen bemarinsa takapenkillekin näyttämään tietä venskun opiskelija messiin jossa heidän backstage oli. Spektin keikalle tuli paljon ihmisiä ja Samuli veti hyvän keikan. Dare oli kokonaisuudessaan todella onnistunut ja olen itse ainakin todella ylpeä aikaansaannoksestamme!